Hajavesihuoltojaoston toimeksiantama Satakunnan ammattikorkeakoulussa tehty opinnäytetyö väärin asennetuista kaivonrenkaista on valmistunut.
Väärinpäin asennettu rengaskaivo. (Kuva: Pertti Virtanen)
Suurin osa isojen vedenottamoiden ja noin puolet pienten yksityiskaivojen renkaista on asennettu kaivon naarashuulloksellinen puoli ylöspäin, jolloin renkaan reunan porrastukset laskevat kaivon sisälle päin. Tämä aiheuttaa pintavesien pääsyn kaivoon.
Lähde mukaan mielenkiintoiselle kesäretkelle hajavesihuollon pariin saaristoon! Suomen Vesiyhdistyksen Hajavesihuoltojaosto järjestää retken Saaristokeskus Korpoströmiin26.-27.8.2022. Ensimmäisen päivän ohjelmassa on kiinnostavia alustuksia ja keskustelua haja-asutusalueen ja erityisesti saariston vesihuollosta. Toisena päivänä tutustumme paikalliseen jätevedenpuhdistamoon sekä retkeilemme vesibussilla saaristomeren kansallispuistossa. Lisäksi tietenkin nautimme kesästä ja rennosta yhdessä olosta. Varustaudu vaihteleviin sääolosuhteisiin!
Retki on omakustanteinen: oma tai kimppakyyti Saaristokeskus Korpoströmiin, ruoat ja majoittuminen yhden tai kahden hengen huoneissa. Tarkemmat hinnat löytyvät ohjelman yhteydestä.
Sitovat ilmoittautumiset 10.8.2022 mennessä Vuokko Laukalle: vuokko.laukka(at)gmail.com
Ilmoittaudu nopeasti, sillä majoitustilaa Korpoströmissä on rajoitetusti!
Kerro ilmoittautuessasi:
osallistutko yhden vai molempien päivien ohjelmaan
majoitutko yhden vai kahden hengen huoneessa ja onko toivetta huonekaverista